”Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys.”
Istun lattialla. Olen huutanut ja itkenyt. Rukoillut sormeni tunnottomiksi.
Istun kylmällä päihdehoitolaitoksen lattialla huoneessani.
Voisin hukkua vihdoinkin löytämääni itkuun.
Nyt vain kellun siinä räkää ja kyyneleitä myrskynneellä ulapalla.
Hengitän vielä. Pinnalla on elämäni peiliksi heijastunut tyyni.
Olen kirjoittanut stoorini valmiiksi.
Punaiset täplät sukupuussani vilkkuvat armotonta ymmärrystä perinnöstäni. Alkoholismista. Mahdollisesta taipumuksesta itsetuhoisuuteen.
Olen nyt turvassa. Ja valmis kertomaan, miksi olen täällä.
"Minnesota-päihdehoidossa potilas osallistuu ryhmäterapiaan, jossa hän ymmärtää, ettei hänen tilansa ole ainutlaatuinen. Kuunnellessaan toisten potilaiden elämänkertoja hän pystyy tutkiskelemaan omaa elämäänsä. Potilas kertoo hoidon edetessä ryhmässä yksityis- kohtaisen elämänkerran, jossa keskitytään päihderiippuvuuden etenemiseen ja vaikutukseen elämässä. Lisäksi käytön seuraukset eri elämän osa-alueilla käydään yksityiskohtaisesti läpi."
Lukiessani vielä juovana aikanani näitä Kantamon Minnesota-mallisen päihdehoidon nettisivuja yksi lause antoi toivoa: "Sairaus ei ole kenenkään syytä ja siitä voi toipua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti