Moottoritie oli kuuma

Miten minusta tuli alkoholisti? 

Alkoholismi on krooninen sairaus, jossa mieli ja elimistö tulee riippuvaiseksi alkoholin saamisesta. Alkoholiriippuvuudelle (alkoholismille) on ominaista alkoholin jatkuva, usein toistuva tai pakonomainen käyttö riippumatta käytön aiheuttamista sosiaalisista tai terveydellisistä haitoista.

Psyykkisesti ja sosiaalisesti tulin riippuvaiseksi alkoholista hyvin nuorena. Ekat kännit join kolmetoista vuotiaana. Ja rakastuin. Omppuviiniin. Minttusuklaaseen. Campariin. Rommiin. Tequilaan. Kaikki olivat juuri minulle sopivia ja hyvin läheisiä ja tärkeitä addikteja koko teini-iän. 

Opiskelu ja harrastukset unohtuivat. Isäni pahin pelko toteutui. Äitini huolen ja surun hukutin mielestäni juomalla ja sekoilemalla enemmän. 

Sekoilin kaikkien kanssa. Petin, petyin ja rakastuin aina uudelleen. Muihin, en itseeni. Tunsin olevani ainoastaan humalassa kaunis, haluttava, viisas ja luova. Kaatokännissä olin myös itsetuhoinen. Masennuin ja mietin usein kuolemaa. 

Nuoruuteeni kuului viikonloppuisin bailaaminen, alkoholi ja tupakka. Nuorena aikuisena jo työelämässä ollessani vietettiin pikkulauantaita keskellä viikkoa. Kännissä. Humalassa. Ei koskaan selvin päin. 

Moottoritie oli kuuma. 

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että perinnöllisyys määrittää alttiuden sairastua alkoholismiin. Perinnöllisistä tekijöistä johtuen osalla ihmisistä muodostuu päihteeseen riippuvuus. Joillakin perinnöllinen alttius on vahva ja riippuvuus syntyy pian alkoholin käytön alettua. Joillakin riippuvuus syntyy vasta myöhemmin.

Olinko saanut tämän sairauden perintönä? Olinko ylisukupolvisen trauman aallokossa hukkunut sijaiskärsijä? Siirränkö tämän tunnekuorman lapsilleni?

Häpeä ja syyllisyys itivät minussa jo ennen kuin opin puhumaan. Olen hävennyt aina. Kaikkea. Onko häpeän tunne kiinnittynyt sukumme geenihistoriaan ikuisesti? 

Isoisoäidin häpeä juoppohullusta miehestään on jo äidin maidosta 

 lamaannuttanut minutkin. Häpeämään. Ja juomaan häpeää pois.

Ehkä häpeästä kertominen katkaisee ylisukupolvisen napanuoren tähän sietämättömään geeniimme. 

Mitä sitten tapahtuu, jos kerron avoimesti lähes kaikkien edellisen sukupolven  miespuolisten sukulaisteni olleen lähes rappioalkoholisteja? Tai puolet heistä tehneen itsemurhan?

Traumoja, draamaa, helvettiä ja niin moni ennenaikainen kuolema.

"Suotakoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, mitä en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”