keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Äitiys minussa




 "Olen rakentanut koko aikuiselämäni identiteettini äitiydestä. Kaikki merkittävät ansioni liittyvät äitiyteen." (Hanna Brotherus kirjassaan Henkeni edestä)

Olen tavoitellut jo hyvin pienenä Aina sitä, mikä on ollut muiden mielestä tavoittelemisen arvoista. Lapsi ja perhe kuuluivat jokaisen yhteiskuntakelpoisen naisen saada. 

Koskaan en miettinyt, olisiko minusta äidiksi. Se olisi ollut sama, kuin miettiä olisiko minulla koskaan ammattia. Tai elämää lapsuuden ja nuoruuden jälkeen. Äitiys oli minussa jo heti syntyessäni tytöksi.


En tullut raskaaksi. Enkä koskaan synnyttäisi lasta.


Häpesin. Olin maho. Hyödytön naisena.

Ja salaa kuitenkin, myös itseltäni; helpottunut. Ettei minun tarvitse koskaan pelätä synnytystä. Sitä kipua ja tuskaa, jotka kuuluvat myös jokaisen äidin kokea.

Sylini ei kuitenkaan ollut koskaan tyhjä. Sain hoivata, huolehtia ja olla läsnä monien kummilapsieni elämässä. Suloisen katkeraa. Kärsin ja rakastin muiden äitien lapsia, kuin omiani.

Näin jälkikäteen ajateltuna minun piti tehdä tämä matka ennen kaikkea itseeni. Vuosia kestäneet lapsettomuushoitojen hormonihuurut, pahoinvointi ja mielen synkät supistukset saivat minut jossain vaiheessa luovuttamaan. Hautaamaan kaikki syntymättömät lapseni ja yrityksen unohtaa haaveet sinusta.

Sitten sinä tulit.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä tapahtuu?

 Mitä tapahtuu, kun äiti ei enään jaksa? Onko se hylkäämistä? Suuri petos.  Kammottava totuus paljastuu, kun ikiaikainen luottamuksen kivi m...